Amir Zuhairi

Jengiväkivallan todelliset syyt

Viime aikoina on ollut paljon blogitekstejä luettavana epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, piilorasismista, syrjäytymisestä, kiusaamisesta ja väkivallasta. Näillä yhteistä on pääkaupunkiseudulla olevat suvaitsemattomat tapahtumat, joissa hakataan rajustikin kantasuomalaisia nuorisojengin toimesta. En ole törmännyt vielä yhteenkään blogitekstiin, jossa yritetään keksiä  ratkaisua vakavaan ongelmaan ja lakataan tämä vastakkainastettelu. Toivon, että tämä kirjoitus saa aikaan järkevää ja miellyttävää keskustelua.
Täytynee sanoa aluksi epäselvyyksien ehkäisemiseksi, vaikka minulla on vieraampi nimi ja kuvasta päätellen tummempi iho ja mustat hiukset, niin vastustan väkivaltaa ja mielestäni sillä ei ratkaista mitään, eikä sillä päästä mihinkään. Toivottavasti hoksasitte ironian ja kuivan huumorin.

Kaikki muu sivuun ja suoraan itse asiaan. Suomessa ei ole epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka, toisin kuin eräs meidän kansanedustajamme, Tom Packalén, väittää ja uskottelee mkansalaisille. Ikävää, kun tuntuu ettei aivan jokainen tätä hyvin yksinkertaista asiaa ymmärrä. Maahanmuutto ei ole tuonut Suomeen väkivaltaa suoranaisesti, koska sitä on etnisestä taustasta riippumatta ihan kaikkialla – valitettavasti. Sitä on vastustettava aina ja taustoja katsomatta.
No kuinka niin ei ole epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka? Kuten tiedetään, suurin osa maahanmuuttajista on virolaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia. Miten Packalén fanijoukkoineen ajattelee, että esimerkiksi suurin osa maahanmuuttajista ovat "epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan kypsyneitä hedelmiä"? Olettaen siis, Packalén tarkoitti vähemmistön vähemmistöjä eikä edellä mainittuja maahanmuuttajaryhmiä. Olemmeko minä kavereineini nuo kyseiset epämielyttävät kypsyneet hedelmät, joista hän kirjoittaa? Täytyy niin arassa aiheessa valita oikeat termit ja tarkistaa faktat, ellei tahallaan halua suututtaa tiettyjä kansanryhmiä. Varsinkin kansanedustajana täytyisi sen verran tietää.
Jos kyseessä olisi epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka, silloin esimerkiksi jengi koostuisi pelkästään maahanmuuttajista; asia ei ole näin. Sekä suurin osa maahanmuuttajista tai ainakin uussuomalaisista pitäisi olla näitä kypsyneitä hedelmiä, mutta kyseinen jengi on pienempi joukko tieltä eksyneitä väkivaltaan sortuneita nuoria.
Tuonlaisia yleistäviä, vihaa lietsovia ja kansanryhmiä kiihottavia tekstejä ei pitäisi kirjoittaa, sillä niistä ei ole yksinkertaisesti apua tapahtumien uhreille eikä tekijöille, vaan päinvastoin, ne lisäävät vihaa ja pahentavat tilannetta. Tulta ei sammuteta heittämällä lisää tulenarkaa ainetta.

Kyse ei siis todellakaan ole maahamuuttopolitiikasta, vaan mm. integroitumisongelmista, syrjäytymisestä, väkivallasta, kiusaamisesta ja sen lopputuloksesta. Ja tästä nimenomaan täytyy puhua avoimesti ja löytää ratkaisu huolestuttavalle aiheelle. Opetusministeriön on puututtava.
Minun ratkaisuni olisi valistus. Valistaa esimerkiksi kouluissa kuinka vakavaa kiusaaminen on ja kuinka se jättää ikuiset arvet uhrille. Kuinka se vakavasti voi syrjäyttää vähän heikomman koko yhteiskunnasta. Kuinka syrjäytyminen ja kiusaaminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa väkivaltaan. Henkilökohtaisesti minulle on jäänyt eräs opettavainen video mieleeni kiusaamisesta, joka näytettiin koulussa koko luokalle. Esimerkiksi juuri nykyteknologiaa ja sosiaalista mediaa voisi käyttää hyödyksi; jo pelkästään yhden vaikuttavan ja mieleenpainuvan videon avulla voidaan vaikuttaa monen ajattelutapaan ja ehkäistä kiusaamista ja rohkaista toisia menemään väliin. Ehkäistä syrjäytymistä ja hyväksytään kaikennäköisiä ja opetetaan suvaitsevaisuutta.Tässä kappaleessa en eritellyt väestöä tahallani, sillä nämä integroitumis-, syrjäytymis- ja kiusaamisongelmat ovat meidän jokaisen vastuulla ja toisia sormella osoittaminen ei tee itsestämme sen parempia ihmisiä.
Täytyisi ehkä aloittaa tämä valistus Arkadianmäeltä syystä tai toisesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Kyse ei siis todellakaan ole maahamuuttopolitiikasta, vaan mm. integroitumisongelmista, syrjäytymisestä, väkivallasta, kiusaamisesta ja sen lopputuloksesta. Ja tästä nimenomaan täytyy puhua avoimesti ja löytää ratkaisu huolestuttavalle aiheelle. Opetusministeriön on puututtava."

Vai olisko sittenkin kysymys puuttuvasta halusta integroitua ja oppia yhteiskunan lait ja halusta toimia oikein ja niin että muutkin sen voisivat hyväksyä.
Ei voi sisäistää yhetiskunnan normeja jos ei sitä halua ja silloin tekee joskus kipeää ja tulee näitä kasvu- ja kasvatusongelmia.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Eipä kaikkea voi syrjäytymisellä selittää, valtaosa syrjäytyneistä ei koskaan sorru ainoaankaan rikokseen.

"jengiytymiseen" ei tarvita kuin yksi charmikas sosiopaatti ja hänen ympärilleen ryhmä vaikutuksille alttiita, heikkotahtoisia nuoria.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Maahanmuuttopolitiikasta ei voi olla kyse, kun kerran kukaan asianomaisista ei ole muuttanut maahan. Packalén oikoo käyttäessään sanoja ”maahanmuuttaja” ja ”maahanmuuttajataustainen” synonyymeina.

”Syrjäytyminen” on epäkelpo selitys, koska kaikki oletetut tekijät eivät ole syrjäytyneitä – ja todennäköisesti itse katsoisivat, ettei 16-vuotias edes voi olla syrjäytynyt -, ja toisaalta kaikki oikeasti syrjäytyneet eivät ole väkivaltaisia, kuten yllä on todettu.

Syrjäytymisen ilmoittaminen syyksi ohjaa resursseja syrjäytymisen ehkäisyyn, viranomaisten väliseen tietojen vaihtoon sekä moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön, mikä tarkoittaa sitä, että 5 000 euroa kuussa plus sivukulut ansaitsevat viranomaiset käyttävät työaikaansa kertoakseen toisilleen tarinoita niistä muista, noista mahdollisesti syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

Integroitumisongelmista varmasti on kyse. Toisaalta kaikenlainen integroitumisesta kieltäytyminen ei aina ole pahasta, kunhan se ei aiheuta väkivaltaa ja vahingoita muita ihmisiä.

Kyse on väkivaltaongelmasta, jonka yksi syytekijä ulkomaisten tutkimusten mukaan on sukupuoliroolit ja nimenomaan väkivaltaa oikeuttava mieskuva. Tällainen mieskuva on epäilemättä ollut erittäin yleinen kantasuomalainen keskuudessa, ja sitä esiintyy edelleen. Kuitenkin se on tutkimusten mukaan muissa maissa nykyään paljon yleisempi joidenkin maahanmuuttajaryhmien keskuudessa kuin kantaväestön keskuudessa - siis ei kaikilla, mutta yleisempi.

Jos näin, pitäisi keksiä jotakin uutta ja kivaa, väkivallatonta ja autonomista toimintaa, joka purkaisi tätä väkivaltaa ylläpitävää miesnormia –niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajataustaistenkin keskuudessa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Jengiytyminen on monimutkaisesti rakentuva ilmiö, johon vaikuttavat myös ajan erikoisuudet (internetti ja sen tuoma väkivallan läheisyysesimerkiksi). Kuten kirjoitit, ajatonta tässä tapauksessa on miesten ja myös nuorten poikien väkivaltakäyttäytymistä selittävästi suurelta osin väärin omaksuttu maskuliinisuus ja tiukkaan paketoitu sukupuoliroolitus :

http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Miesjärjestöissä maahanmuuttajien integroitumista helpottavaa ja kulttuurirajoja madaltavaa vertaistukitoimintaa on tarjolla jonkin verran, mutta näköjään ei vielä riittävästi.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kurkistapa tähän Turun kaupungin viralliseen linkkiin ja lukaise sivut 1-4 ja etenkin työttömyydestä kertova osuus (s. 3-4), niin saatat pohtia uudelleen esille nostamaasi ongelmaa: Onko maahanmuuttopolitiikka onnistunutta?:

http://www.turku.fi/Public/download.aspx?ID=166819&GUID={2B76DD06-ADB6-435C-B467-BB879C5F0EB0}

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Minun kotilähiössäni täällä Södertäljessä oli noin 10 vuotta sitten pieniä ongelmia pakolaisten lasten pikkukonnuuksista, jotka jatkunevat jossakin muodossa yhä.

Kerroin tästä eräälle kantaruotsalaiselle (joka ei tietenkään asunut tälläisessa mamulähiössä), joka esitti minulle hyvän selityksen näihin ilmiöihin: Lapset oppivat vanhempiaan nopeammin kielen ja muuta kulttuuria, mistä johtuen vanhemmat voivat kadottaa kontrollin lapsiinsa tai jopa välistä koko vanhemmuuden. Näin jälkeen ajatellen näin on hyvinkin ollut.

Eli minä kyllä syyttäisin Helsingin tapahtumista Helsingin lastensuojeluviranomaisten välinpitämättömyyttä ja ilmeisen huonoa yhteistyötä poliisin kanssa. Kyllähän vanhemmiltaan karkuun päässeisiin lapsiin täytyisi sosiaalitoimeen kuuluvan lastensuojelun reagoida.

pekka numminen

Jo ennen kun Euroopassa oli keskustelua muslimimaahanmuuttajista, meillä oli keskuudessamme kaksi voimakasta etnistä ryhmää romanit ja juutalaiset.

Molempia ryhmiä on Euroopan diktatuurisen historian aikana vainottu, välillä karkoitettu, välillä tapettu. Kumpikaan ryhmä ei ole sulautunut Euroopan kansoihin vaan ovat säilyneet omina etnisinä ryhminään.

Historiallisesta samankaltaisuudesta huolimatta näillä kahdella ryhmällä on myös huomattava ero. Siinä missä juutalaiset ovat arvostaneet koulutusta, työntekemistä ja säästämistä, romanit ovat valinneet täysin toisin.

Nyt Eurooppaan muuttaa muslimeja (myös kristittyjä ja animisteja) Afrikasta, Kauko-Idästä ja Lähi-Idästä. Monille on selvä että nämä kotoutuvat ja muuttuvat osaksi Eurooppalaisia kansoja, että nämä arvostavat koulutusta ja työntekoa ja etteivät nämä muodosta suljettuja omia yhteisöjään jotka jakavat ihmisiä "meihin" ja "teihin".

Mikä on tämä idealismin peruste?

Miksi oletetaan että kaikki uudet etniset ryhmät sulautuisivat osaksi Europpalaisia kansoja? Eiväthän juutalaiset tai romanitkaan ole sulautuneet?

Miksi oletetaan että kaikki uudet etniset ryhmät arvostaisivat koulutusta ja työntekoa, eihän romanitkaan tee näin?

Miksi oletetaan etteivät uudet etniset ryhmät muodostaisi omia ryhmiään, kuten juutalaiset ja romanit?

Mielestäni on hyvin perusteltua olettaa että Eurooppa ei ole kehittymässä yhtenäisemmäksi, vaan että uudet tulokkaat muodostavat uusia omia etnisiä ryhmiä, jotka sopeutuvat läntiseen sivistyneeseen elämäntapaan enemmän tai vähemmän samoin kuin "valkoinen" enemmistö.

Jari Leino

"Täytyy niin arassa aiheessa valita oikeat termit ja tarkistaa faktat, ellei tahallaan halua suututtaa tiettyjä kansanryhmiä."

Ovatko tietyt kansanryhmät herkempiä suuttumaan kuin muut?

Toimituksen poiminnat